28.01.2009

West Coast mukana Suomen Pelkokertoimen toisella kaudella

Syksyllä nähty West Coast, Suomen Pelkokerroin -kampanja saa jatkoa, kun ohjelman toinen tuotantokausi esitetään Nelosella keväällä.

Donna Moderna Oy, West Coast ja Nelonen media ovat sopineet ohjelmayhteistyöstä Suomen Pelkokerroin -ohjelman kanssa. West Coast on ohjelman pääyhteistyökumppani toisella tuotantokaudella. Ohjelma esitetään tuttuun tapaan lauantaisin 14.3 alkaen.

Syksyllä nähty ensimmäinen tuotantokausi oli yleisömenestys. Tulevan kauden juontaa ensimmäiseltä kaudelta tuttu juontaja Aleksi Valavuori. Valavuori palkittiin Venlalla vuoden 2008 parhaana TV-esiintyjänä. Suomen Pelkokerroin -sarjassa nähdään keväällä entistä hurjempia tehtäviä ja entistä enemmän julkkiksia. Luvassa on mm. maailmanmestarien, reality-tähtien ja muusikoiden tähdittämiä jaksoja.

Panostamme nyt West Coast -tuotemerkin näkyvyyteen ohjelman sisällä enemmän kuin ensimmäisellä kaudella. West Coastin oma tv-mainos nähdään ennen ohjelmaa, mainoskatkoille mentäessä, niiltä palattaessa sekä jokaisen jakson jälkeen. Suomen Pelkokertoimen juontaja sekä kilpailijat käyttävät ohjelmassa West Coastin kampanja-kenkiä. Kilpailijoille on myös toimitettu ohjelman kuvauksia varten West Coastin oheistuotteita, kuten t-paitoja, toppeja, bikinejä ja shortseja.

<   Kaikki Uutiset
<< Takaisin kotisivulle